"Ylämäki, alamäki, yhdessä kulkien..." Uuden vuoden kynnykseltä hypättyäni on aika tunnustaa tosiasiat: Minun ja läppärini yllättävänkin pitkä, ainakin viisivuotinen liitto on kariutumassa "taiteellisiin näkemyseroihin". Ja juuri kun olisin sinua eniten kaivannut, ye olde faithful! Onneksi friikkusopimukseni erään ylikansallisen yrityksen kanssa ehti päättyä muotoseikkoihin ehkä noin päivää ennen kuin koneeni sanoi oman sopimuksensa irti, joten ainekset suurempaankin katastrofiin olisi toki ollut olemassa. Mutta nyt, kun koulun tukemaa työharjoittelua on vielä kolmasosa jäljellä, olisi ollut jokseenkin olennaista ja mukavan turvallista saada päättää harjoittelu yhdessä Vanhan Uskollisen kanssa.
Kaiken huipuksi tämä ennenaikainen eläkkeelle lähtö sattui vain tunteja sen jälkeen, kun olin päässyt huokaisemasta, että onneksi ei tarvitse vielä uutta konetta ostaa... Samaan syssyyn päätti myös upouusi muistitikkuni lähteä koneiden kapinaan eikä suostu näyttämään minulle lähitulevaisuuden kannalta tärkeitä tiedostoja, kuten vaikka terminologian lopputyötä, vaan meinaa tuhota ne.
No, aina välillä tällaisia pienempiä henkilökohtaisia konkursseja joutuu kohtaamaan, ja onneksi niistä selviää, kun on alla vähän isompiakin kriisejä. Silti välillä epäilyttää väitteet siitä, että kaikella on tarkoituksensa... Onko niin, että kun olen aloittamassa jonkinlaista inventaariota elämässäni, on aika päivittää siis ihan kaikki? Tällaisena pulleaposkisena hamsterina en olisi vielä valmis luopumaan ihan kaikesta.
Mainio ruotsin opettajani lukiossa kertoi jäähyväisaamunavauksessaan avautuvista ja sulkeutuvista ovista niin liikuttavasti, että minä muserruin täysin kesken enkun tunnin, ja kaveri joutui tarjoamaan nenäliinan. Koin maikan sanat vahvasti siksikin, että olin itsekin jonkinlaisessa käännekohdassa. Taas näin uuden kynnyksellä muistan tuon aamunavauksen ja toivon hartaasti, että opettajani sanoihin olisi luottaminen.
Olin juuri saanut jonkin verran jalan- tai ainakin varpaansijaa työmarkkinoille, ja muotoseikka potkaisi varpaani takaisin oven tälle puolelle. Taas saan miettiä, että missä vaiheessa teen graduni, jos joudun viime kesän tavoin tekemään kolmea työtä yhtä aikaa tai jos en saa yhtään edes matalampipalkkaista duunia, niin kuinka sitten jaksan opiskella, jos siihen ei ole taloudellisia resursseja.
Ensi töikseni lähden tästä surkuttelemasta tutkistelemaan positiivisen ajattelun opuksia, heti mollin ja aaresaaren selaamisen ja pyykkivuoren valloittamisen ja kirppiskamojen kasaamisen jälkeen ja toivon, että elämä pitää huolen omistaan.
-M.
P.S. Mitä tämä kaikki uuden vastaanottaminen ja vanhasta luopuminen on? Siitä saat lukea ehkä jo ensi kerralla, sinä hyvä satunnainen lukijani.
2 kommenttia:
Osaat esittää hankaluudet aika positiiviseen sävyyn taipumatta yltiöhilpeyteen. Teillä on kaiketi syöty reippaasti pannukakkua viime aikoina. Niin meilläkin, mutta lähinnä siksi, että se on niin hyvää.
Nuo tekniset ongelmat ovat aina ihania. Parin sadan investoinnilla saisi käsiinsä jo vähintään alkuperäistä vastaavan koneen, mutta noissa ostosasioissa aina äityy epäilemään ostoksen järkevyyttä. "Pitäisikö sittenkin sijoittaa enemmän? Ostan mieluummin kerralla kunnon laitteen."
Onnea matkaan, nämäkin seikkailut ovat vain pieniä hidasteita.
Kiitos, ystävä hyvä, kannustamisesta. Seikkailuiksi tällaisia elon polkujen tallaamisia kaikkine kuoppineen voisi kyllä kutsuakin.
Ja totisesti pannukakkuja on paisteltu (kuvitteellisesti nyt ainakin) monen monta kertaa. Oisin paistanu oikeestikin, jollei meillä ois vähennetty vaaleiden jauhojen käyttöö reippaasti. Vaan jos sitä vaikka laskiaisena riehaantuis ja tekis pannukakkuja ja lettuja ja vaikka blinejä, mitä en oo viel ikinä tehny...
Mutt onneks teksti näyttäytyy positiivisena, kun en halunnu suoraan oikeen ruikuttaakaan, kun asiat vois olla myös tosi huonosti. Tää vaan on siinä vaiheessa surkeiden sattumusten sarjaa, että jäljellä on enää tragikoomisuus - eikä se ole huono vaihtoehto sille, ett olis jatkuvassa missä lie kuluttavassa negaatiokehässä.
Uusi kone tuli perjantaina ja sanoi, että vois tulla meille, jos vaan maksetaan rutosti. Vaikka tää on kaikki vaan materiaa, niin tuntuu vähän kuin pettäis vanhan kaverin, kun kuitenkin se muuten toimi, mitä nyt vähän sielu rikki... Mutt hankinnoissa oon miekin aina vähän kahen vaiheilla, että mitäs mie huippukalliilla koneella ny tekisin, mutt toisaalta sitten haluu, että sillä ns. ittensä jatkeella voi jotain saada aikaankin ja muutaman vuoden potkia menemään.
Antoisia ja valoisampia seikkailuja sinne teillekin ja hyviä pannukakkuja. :)
Lähetä kommentti