Jaa. Oiskohan aika elvytellä tätäkin "hengentuotosta"? Vaikuttaisi, että muutamaan vuoteen ei oo hengiteltykään... Vai eikö viimeisimmän postauksen jälkeen ollut mitään sanottavaa enää, kun putsas pöydän niin sanotusti? No, nyt voi sitten alottaa puhtaalta pöydältä [ja muita latteuksia tähän].
Katsotaan nyt, saanko mitään aikaisiksi, sen verran tuota päivittelemistä riittää täällä mutta myös ihan siinä ns. oikeassa elämässä. Näiden vuosien väliin kun mahtuu esimerkiksi uusia paikkakuntia, kaikenlaisia vanhempain- ja hoitovapaita ja sitten yksi sellainen kuin opintovapaa, mikä ehkä muille on sitä, että otetaan luvan kanssa töistä aikaa sille valmistumiselle jne. Miulle tais käydä niin, että otin ihan kunnolla vapaata itse niistä opinnoista.
Aina oon opiskellu jotakuta muuta varten, eka äitiä, sit lukion kivoja opeja, sit yliopiston kivoja opeja varten. Nyt kun pitäs ihan ittelle tehä, niin eipä onnistukaan. Jonkinlaista tarkkaavaisuushäiriöö oon hahmotellu itelleni. Se sen täytyy olla, hiiteen depikset ja vaikeet elämäntilanteet. Tilanteet ja mielialat vaihtelee, mut tää valmistumattomuus pysyy.
Mutta nyt on sit tormistauduttu opintojen saralla ja puolijulkisesti tullut julistettua (kuten näköjään tässä ja nytkin), että minähän teen sen hiton gradun tällä syyslukukaudella, kun yo-kunnan jäsenmaksukin on maksettu vain syksylle. Sit enää toimeen... Oon sentään saanut tiedoston jo auki, jotain sekin. Muttakun ja muttakun, aina astuu se toinen todellisuus, se oikea ja hyvä tekosyy, kuvioihin. Yksin päivät täällä hevontuutissa yksivuotiaan kanssa, joka herää aina kun läppärin kannenkin aukaisee, no suurin piirtein ainakin. Teepä siinä sitten joku lopputyö! Mutta mie aion tehä sen. Onhan tuota ennenkin osattu aikaa hallita ja priorisoida.
Mutta tästä en meinaa mitään oppimispäiväkirjaa tehä. Aina oon inhonnu niitä. Tähän tulee sitten niitä hyviä tekosyitä. Ja olkoon tää nyt sit miun vieroitushoitomuoto, kun yritän ottaa seuraavan vapaan eli jonkinlaisen some-vapaan. Kääk! Sanoinko senkin ääneen? Haasteita, haasteita. Mutta asteittain pitää aloittaa tääkin vapaa, ettei tuu sokki. Johonkin pitää päästä päivittelemään.
Tähän asti elämänviisautena on ollut Leinon "ehkä olen niitä joilla on tahto vaan ei voima". Tarttis vissiin keksii joku uus, joku vähän motivoivampi. Ideoita otetaan vastaan. :)
 |
| Tekosyistä paras |
2 kommenttia:
Haa! Kannatti tulla vilkasemaan, notta onko täällä tapahunu mitään sitten viime näkemän. Täältä irtoa sen kummempia motivaatioita kuin hirmuiset virtuaaliset tsemppaukset graduiluun. Mikäli nyt sinne asti muistan, niin omalla kohalla ainakin välillä tuntuivat pienenpienet päivätavoitteet auttavan gradun etenemisessä. Parhaiten on jääny mieleen päivä, kun päätin, että tänään kirjotan introductionin. Taisin oikein henkisesti valmistautua, että siihen menee koko päivä. No, eipä mennykään. Meni tunti (tai ehkä kaks, kuka näitä muistaa). Loppupäivän saikin sitten hortoilla upeassa kevättalven pakkassäässä pitkin Heikinpohjan jäitä. Samanmoisia palkitsevia päiviä toivotan sulle. Tosin en ehkä toivo, että pääset gradun merkeissä hortoilemaan kevättalven jäille, jos kerran tavoite on tässä syksyssä. ;)
Voi, kiitos Kirsikka, rohkaisua taas vähän kaipasinkin. Ja kiva, kun jaksoit tulla vilkaisemaan, vaikka "vähän" toivottomalta meikäläisen blogirintamalla on vaikuttanutkin. Täältä radiohiljaisuudesta yritetään päästä Kuun valoisammalle puolelle, vaan hidasta on matkanteko, niin kuin se ikuinen gradutahkon pyörittäminenkin... Siis voi hyvinkin olla, että mie syystä tai toisesta hortoilen kevättalven jäillä tuossa lahen poukamassa, jahka sinne asti päästään. Etenkin, kun tuo jälkikasvu innostuu aina ponkaisemaan unilta ennätysvauhtia ylös, kun näkee miut koneen ääressä...
Vaan kevättalvella lienee lisää hyviä syitä hortoilla sinne, missä ikuna sitten vaikutattekaan, jaksamista toivotan siullekin. Ja ihania, kuulaita, värikkäitä syyspäiviä nyt!
Lähetä kommentti