Mikä kesä?

Elokuu ja kaikki syyslaulut ja -levyt soivat tiuhaan päänsisäisessä jukeboksissani. Taas yksi työntäyteinen kesä-heinäkuu takana, vaikka naivisti minussa haluaisi uskoa, että vielä sieltä on oikea inkkarikesä tulossa, ja iloitsen valtavasti jokaisesta auringonpilkahduksesta, pumpulipilvenhattarasta ja sinitaivaan häivähdyksestä. Vaikka kesistä maan alla on jo vierähtänyt tiima jos toinenkin, ei sitä kaivattua Isoa Keltaista näkynyt riittävästi tänäkään vuonna, ei vaikka edellisessä postauksessani niin optimistisesti toivottelinkin.

Kuitenkin mukamas peräti 17 hellepäivää on hikoiltu tämän suven saatossa. Tosin tietysti se on melkoinen rimanalitus verrattuna edellisiin... Mutta tuokin suhteellisen suuri luku riippuu kai sitten siitä, että missä päin Suomen muata tallustaa. Eikä tämä jupina johdu nyt vain siitä, että olisin valikoinut työmaani jälleen "väärin", jos siis mielisin auringon lämmöstä nauttia palkkaani ansaitessani, olkoonkin että alle 18 asteen olot ovat tulleet tutuiksi viimeisen seitsemän vuoden kuluessa. Lohduttaa edes vähän se tieto, ettei kukaan muukaan ole päässyt liikaa ruskettumaan ellei ole lähtenyt Itämerta edemmäs kalastamaan kaunista päivetystä.

Ehkä turhaa jaarittelua säästä, mutta kun se vaikuttaa niin paljon kaikkeen, mielialaan ja jaksamiseen. Tällainenkin menninkäinen huomaa yllätyksekseen kaipaavansa niin kovin päivänvaloon. Tekisi mieli karata jonnekin, jossa sitä mollukkaa pääsee palvomaan kokonaisena ja vaikka kellon ympäri, eikä tällaisina pieninä viipaleina vaan. Ylipäätään asioita on taas jäänyt rästiin, vaan toivottavasti ehdin korjata niistä vielä edes muutaman (siitä gradun päättelystä on turha enää haaveillakaan tämän vuoden puolella). Pääsisi nyt edes kotiseuduille reissaamaan ja nauttimaan jokakesäisen* taideyliannostuksensa maan parhaassa taidelaitoksessa.

*Häveten joudun kyllä tunnustamaan, että viime kesä jäi jostain syystä välistä. Mutta olkoon se ainoa hairahdukseni.

Vaan onneksi on niitä aurinkoisiakin hetkiä tallentunut muuallekin kuin oman hataran muistin kätköihin. Nämä kuvat ovat Nurmeksesta juhannukselta:

"Sunrise, sunset..."

Kyl maar siel ol' kaunista.

Kannatti siis ajaa (olla kyydissä) monta sataa kilometriä.

Vielä hetki fiilistelyä ennen kotiinpaluuta. Onneksi on yötön yö, mitä ajella.

Näiden kuvien myötä jään odottelemaan syksyn uusia tuulahduksia, mitä nyt sitten lienevätkään... Pieniä aavistuksia niistä jo on. "Siitä, mitä sitten tapahtui, saatte kuulla ensi kerralla." Lupaan myös kertoa pian, että mitä ihmettä kävikään loistokkaalle parvekepuutarhallemme.